Miten lähden suunnittelemaan omaa podcastiani?
29.6.2022

Miten lähden suunnittelemaan omaa podcastiani?

Miten lähden suunnittelemaan omaa podcastiani?

Idea

Kaikki lähtee ideasta. Ennen ideaa on vaikea tehdä mitään. Ideoita kannattaa myös olla useita, eikä vaan yksi. Omaa podcast-ideaa voi validoida esimerkiksi tekemällä demotallenteen ja kuunnelluttamalla sitä koeyleisöllä. Monesti vasta tekoprosessin ja etenkin kuuntelun aikana idea jalostuu ja puhkeaa kukkaansa. On tärkeää kuunnella muita podcasteja, etsiä netistä samankaltaisia tuotantoja kuin mitä itse tahtoo tehdä.

Eri kielialueilla on kokeiltu erilaisia juttuja, joten kannattaa ehdottomasti laajentaa Suomen markkinoiden ulkopuolelle taustatutkimusta tehtäessä. Inspiraatiota voi myös ammentaa esimerkiksi dokumenteista, elokuvista, radio-ohjelmista, tv-ohjelmista, vlogeista jne.

Kohderyhmä

On tärkeää tietää, kenelle podcastia tehdään. Vaikka podcastin tavoitteena olisikin kansallinen tai jopa kansainvälinen laaja levikki, niin ns. “Early adopterit”, eli potentiaaliset varhaisen vaiheen fanit on hyvä identifioida. Alkupään fanit levittävät podcastisi ilosanomaa eteenpäin, ilman heitä orgaanista levikkiä ei tapahdu. Kannattaa siis miettiä, kuka on se henkilö, joka suorastaan riemastuisi ja innostuisi kuullessaan podcastistasi ja sitten paikantaa tämä henkilö ja kehottaa häntä kuuntelemaan.

Hyviä kohderyhmiä ovat myös esimerkiksi ammattiryhmät, eri lajien harrastajat, erilaisista harrastuksista kiinnostuneet, tiettyjen esteettisten suuntausten fanit jne. Muista aina Paperi T:n viisaat sanat “jokaiselle jotain on ei mitään kellekään”.

Konsepti

Täytyy myös pystyä hahmottamaan, mikä on podcastisi ydinviesti ja teema. Mikä sen nimi on, miltä se näyttää, kuulostaa, tuntuu ja haisee? Mikä tekee podcastistasi erityisen verrattuna muihin? Millainen äänimaisema podcastille halutaan? Keitä sen vieraat ovat ja mitä heiltä kysytään? Mistä kuulija tunnistaa, että kyseessä on juuri sinun podcastisi?

Mitä tarkemmin pystyt vastaamaan näihin kysymyksiin, sitä kirkkaampi konsepti sinulla on ja sitä todennäköisemmin onnistut hurmaamaan kuulijat.

Formaatti

Kun konsepti on kasassa, voidaan siirtyä formaatin suunnitteluun. Kauanko yksi jakso kestää? Montako jaksoa tehdään? Mitä eri osioita jaksoon sisältyy? Tehdäänkö podcast pelkästään audiona vai myös videomuodossa? Miten jaksot valmistellaan? Mitä kaikkia resursseja jaksojen toteutus vaatii?

Näihin kysymyksiin vastaamalla saat yleiskäsityksen siitä, millainen on podcastisi tarkka formaatti. Eli miltä valmis tuote näyttää teknisestä näkökulmasta.

Toteutus

Lopuksi siirrytään itse toteutukseen. Kirjoitetaan käsikset, buukataan vieraat, järjestetään studiot, hoidetaan editointi ja huolehditaan podcastin jakelusta. Lienee hyvä mainita tähän kohtaan, että Krash voi joko auttaa sinua jokaisessa näistä vaiheista, tai hoitaa ne kaikki puolestasi kokonaan. Meiltä löytyy myös erillinen opas podcastien tuottamiseen omatoimisesti, pääset siihen tästä.

Ei muuta kuin iloisia hetkiä podcastaamisen parissa ja pysytellään kuulolla!

Tehdään unelmista totta.

Ota 

yhteyttä →